Sen päätoimisto sijaitsee Maltalla ja Tukholman pörssiin se listautui vuonna 2015. Evolution Gamingin osake on noussut hurjasti viimeisinä vuosina. Tänä päivänä kymmenet nettikasinot markkinoilla tarjoavat pelaajilleen juuri Evolution Gamingin livepelejä. Vuonna 2018 LeoVegas halusi kasvattaa liikevaihtoaan 300 miljoonaan euroon. Vuoden 2021 loppuun on tavoitteena tienata 600 miljoonan euron liikevaihto ilman merkittäviä yritysostoja. Mulla salkussa kasvanut positio, kun aika hyvin lasketellut, vaikka tulos jyskyttänyt enemmän ylöspäin ja kertoimet laskee.

Flaggningsmeddelande I Leovegas Ab (publ)

Kindredin hommien rullaaminen USAssa ainakin varmaan maistuu sijoittajille. Sieltä löytyy tulevaisuudessa markkinaa kun osavaltioita reguloidaan. Itselläni Betssonia, Kinderidiä, Leovegasia ja Netentiä joten pelialaan luotan kyllä tällä hetkellä hyvinkin paljon.

Kindred Group

Kindredin sateenvarjon alla seisoo jopa monia suomalaisia nettikasinoita. Tällä hetkellä yhtiön leivissä on jopa yli 1350 työntekijää. Jokainen artikkelissa esitellyistä yrityksistä omaa tärkeän roolin nettikasinoalan pyörteissä. Suurin osa näistä yrityksistä on erityisen tunnettuja Euroopassa, mutta toisilla on toimintaa myös muualla maailmassa. Ongelma noissa on vain se, ettei Suomen verotus ainakaan muutama vuosi sitten tunnistanut tuollaista voitonjakosysteemiä ja johti liikaverotukseen. Suomi otti muistaakseni koko osakkeen arvosta pääomaveron (myyntivoitto kun “ostettu” nollalla eurolla) ja Ruotsi vielä siihen päälle oman veronsa tai jotain sinnepäin.

Osinkoja on maksettu jo yli 10 vuoden ajalta ja summa on kasvanut joka vuosi. NetEnt onkin lyhyesti sanottuna laadukas osinkoyhtiö.

Evolution Gaming

Tänä päivänä yrityksellä on noin 150 työntekijää leivissään ja sen päätoimistot ovat sekä Maltalla että Israelin Tel Avivissa. Kindred Group tunnettiin aikaisemmin nimellä Unibet Group. Vuonna 2000 se sai lisenssin Maltalta ja se listautui Tukholman pörssiin vuonna 2004. Nykyään Kindred Group on yksi kasinoalan huippuosaajista ja sillä on jo yli miljoona asiakasta. Se johtuu siitä, että talo voittaa aina pitkällä juoksulla. Vaikka yksittäiset kasinopelaajat saattavat voittaa miljoonien eurojen jättipotteja ja jopa tienata tasaisella tahdilla rahaa pokerista tai vedonlyönnistä, talo on se, joka pitää tuotot.

Betsson Group

Ottaahan se osumaa aina lopulta B2B toimijakin, mutta minkä verran niin jää nähtäväksi. Uhkapeliala taidetaan jolllain tapaa laskea vähemmän eettisiin aloihin, jolloin julkikuvastaan herkemmät sijoittajat välttelevät näitä. Mielenkiinnolla odotellaan miten 2Q on mennyt ja erityisesti miltä tuleva näyttää. Mitäs mieltä ootte Aspiren Pariplay ostosta? Laajentaa b2b tarjontaa ja synergioitakin löytyy kuulema löytyy.

Netent

Osingonjakosuhde oli aikaisemmin noin 70%, mutta vuodesta 2018 saakka he alkoivat maksaa vain noin 50% nettotuloksesta. Nettikasinoala on suuri ja mukana on monia erilaisia yrityksiä. Nettikasinosivustojen lisäksi mukana on yrityksiä, jotka toimittavat pelejä ja esimerkiksi pyörittävät kasinoalustoja. Tämän artikkelin tarkoitus on kertoa lukijoille nettikasinoiden takana toimivien yhtiöiden liiketoiminnasta.

Leovegas Kvartalsutdelning

Nopealla päässälaskulla ei ole markkinaosuutta voitettu kilpailijoilta. 6% igaming kasvu ja +6% korona(enemmän todellisuudessa, mutta luvuissa vain 1/3 koronaa). Briteissäkin joku vero nousi, enkä nyt jaksanut ostokiimassani tarkistaa, milloin sen vaikutus täysimääräisenä alkaa/alkoi purra.

Suomessa saa vielä toistaiseksi pelata niin paljon kuin sielu sietää. Hetken huimasi, koska vuosikertomuksen perusteella Aspirella oli Saksassa lähinnä dotcom-aktiviteettia eli Saksaan lisensioimatonta. Uutinenhan oli siis, että Saksassa blokataan lisensioimattomien pelintarjoajien rahaliikennettä, mutta toisaalta osavaltiot laajentavat raahpelimarkkinoitaan. Eli dotcomeille huono, lisensioiduille hyvä. Väitän, että takaraivossani oli toukokuun uutinen, jonka tosin olin enimmäkseen unohtanut. Aspirella on niin monessa maassa toimintaa, että yhden maan lakimuutokset eivät sitä kaada.

Angler Gaming

Lappua jäi vielä paljon, joten toivottavasti Aspiren näkymiä eivät Britannian veronkiristykset ja hiuspussipäiden lisenssit kovin paljoa synkennä. Se on melko varmasti hyvä, koska kurssi tänään nousee. Ehkä jopa muillakin perusteilla, viimeinen kvartaali on gamingissä perinteisesti hyvä, eikä mitään erityistä suoneniskua pitäisi olla Aspirella ollut. Jos siis omistaisin operaattoreita joilla iso ruotsi, miettisin pari kertaa holdaisinko lappuja seuraaviin osareihin joissa regu-ruotsi mukana. Ruotsissa ei jatkossa saa olla pelaajaa, joka ei ole asettanut itselleen päivittäistä/viikottaista/kuukausittaista deporajaa. (888, 32red jne) ovat saaneet isoja sanktioita pelaajaturvallisuuden rikkomisesta.

Nykyään Betsson Groupin liikevaihto on jo biljoonia Ruotsin kruunuja ja se toimii emoyhtiönä monille pienemmille yrityksille. Yritys tarjoaa pokeria, vedonlyöntiä, lottoja, kolikkopelejä, kasinopelejä ja teknologiaa asiakkailleen.

Gaming Innovation Group

Yrityksen tavoite on pitkällä aikavälillä kasvaa nopeammin kuin keskimääräinen pelialan kasvukäyrä nousee. Tavoite on kasvaa orgaanisesta ja säännöstellyillä markkinoilla. Osinkoja yritys on maksanut jo yli 10 vuotta.

Tulokseen positiivisesti vaikutti vedonlyöntimarginaali (10,7%), joka toi liikevaihtoon ja tulokseen +26m verrattuna 2019 keskiarvoon (8,4%). En usko että vedonlyöntimarginaali pysyy noin korkeana jatkossa. Ja “sports betting stakes” laski rajusti n.16%, vaikka “sports betting revenue” kasvoi, toki suurimmaksi osin koronan takia.

Aspire Global

Olemme käyttäneet lähteenä sivustoa Börsdata.se ja todelliset numerot ja tilastot saattavat vaihdella. Hyvin monella maalla Euroopassa on jo käytössä omat pelilisenssit, mitkä varmistavat nettikasinoiden laadun ja turvallisuuden.

Leovegas Rekryterar Stefan Nelson Som Ny Cfo

Julkisia taloudellisia tavoitteita ei ole asetettu lähivuosille. Yleisenä tavoitteena on kuitenkin ollut kasvattaa yrityksen liikevaihtoa ja laajentaa heidän leo vegas markkinoitaan. Aina vuoteen 2016 saakka toiminta oli jokseenkin tappiollista. Liiketoimintaa on tarkoitus kasvattaa orgaanisesti ja yritysostoilla.

Mie yritin laittaa viestiä, mutta en osannut. Mie luulen, että webcastien “We can now turn to page 15” ei pure ruotsalaisiin instituutiosijoittajiin, vaan pitää olla enemmän rock’n’roll-henkinen ja ruotsalainen toimitusjohtaja, että kelpaisi. Toivottavasti Pareton analyytikko kysyy 11.00 webcastissa osakkuusyhtiöistä, mie oon vähän tukkoinen enkä luultavasti jaksa. Mutta Ruotsin lisenssimarkkina on satuttanut Aspireakin alkuvuodesta varmasti, ja tästä saatetaan antaa jotain signaalia. Isot pelurit toki tämän pääsääntöisesti tietävätkin. Mie oon vähän treidaillut nyt viidenkympin alla ja näistä ostoista irrotin tänään pehmeän guidancen pelossa @49,50.

Tappiorajat Madalletaan Viranomaispäätöksellä Poikkeustilanteen Ajaksi

Akin suosikki P alkuiset kertoimet melkoisen alhaalla. Niin alhaalla, että saa vähän tulla sitä itseään tuulettimeen.

Sen työntekijät joutuvat ennen rekryä valheenpaljastustestiin. Rahapelialala askartelee peliongelmaisia työntekijöitä suhteessa paljon enemmän kuin kirjastonhoitajisssa. Tiedä sitten, auttavatko nuo polygrafit yhtään mitään. Oikeasti ennemmin ajattelisin, että jää joku hyvä rekry saamatta, kun ilmoittaa, että työntäkää sensorinne esinahkojenne alle. Se että millä, jääköön jokaisen mielikuvituksen varaan.

Leovegas

Omissa peloissa siis se, että kaikki tuotot valuisi näille isoimmille toimijoille, mutta tämä raportti viittaisi siihen, että ei ainakaan täysimääräisesti ole näin käymässä. Ei suoraa mainintaa markkinan kasvusta, ei sanaakaan kilpailijoista.

Tappiorajat Madalletaan Viranomaispäätöksellä Poikkeustilanteen Ajaksi

Huomaa, että tässä artikkelissa esiteltyä sisältöä ei tule pitää sijoitussuosituksena tai ohjeena. Tarkoituksenamme on koskettaa sijoitusaihetta kevyesti ja antaa lukijoille kuva siitä, mitä nettikasinoiden taustalla tapahtuu. Pienempien yritysten tutkiminen voi siis olla hyvä lähtökohta. Osaisiko joku selkiyttää miten nämä redemption shares toimivat? Veikalta posahti sähköpostiin tiedote tappiorajojen alentumisesta viranomaispäätöksellä. Tämänsuuntaisiin toimenpiteisiin varmaan muuallakin tähdätään jos lainsäädäntö sen mahdollistaa.